Aloita uusi terveempi arki: maukkaita mehuja hedelmistä ja vihanneksista

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, että hedelmiä ja vihanneksia syötäisiin päivittäin vähintään 400 grammaa. Helpoin tapa taata riittävä kasvisten saanti on mehustaminen.

1608_Mehustus_02_avaus

Itsetehty mehu on helppo valmistaa jääkaappiin päivän mittaan nautittavaksi tai vaikkapa töihin mukaan otettavaksi. Toisin kuin monet kaupan valmismehut, kotitekoinen mehu valmistuu ilman lisäaineita tai sokeria, ja ennen muuta omien mieltymysten mukaan valituista raaka-aineista.

Kotiin on saatavilla kahdenlaisia mehustimia. Keskipakoisvoimaan perustuva mehulinko on omiaan silloin, kun mehua halutaan valmistaa nopeasti tai suuria määriä kerralla. Tehokkaimmat lingot puristavat kovistakin vihanneksista kirkasta mehua nopeasti ja vaivattomasti.

Mehupuristin, josta käytetään nimityksiä mehuprässi tai slow juicer, soveltuu mehulinkoa paremmin muun muassa erilaisten yrttien, marjojen pähkinöiden ja lehtivihannesten mehustamiseen. Mehun puristaminen kasviksista on etenkin suuria annoksia valmistettaessa hitaampaa kuin linkoaminen, mutta mehua syntyy enemmän ja se on tiiviimpää.

Kuiva-aines hyötykäyttöön

Mehustamisesta syntyvän ylijäämän määrä mietityttää monia lingon tai puristimen hankintaa harkitsevia. Kuiva-ainetta syntyy kummassakin, mutta varsinaista jätettä kasviksista ylijäänyt massa ei suinkaan ole.

1608_Mehustus_03_porkkanamehu

Esimerkiksi porkkanamehua valmistettaessa ylijäämän voi käyttää vaikka osaksi leipätaikinaa. Kuiva-aineen pystyy myös pakastamaan myöhempää käyttöä varten. Siksi mehustaminen ei ole ainoastaan terveellinen, vaan myös ekologinen valinta.

Mehulinkojen teho lähtee muutamasta sadasta watista. Isommissa malleissa moottorin ottama teho saattaa sen sijaan nousta pariin tuhanteen wattiin. Lingon koko ja teho vaikuttavat yhdessä siihen, miten suuria raaka-ainemääriä se pystyy käsittelemään kerralla. Teholukeman perusteella ei kuitenkaan voi suoraan päätellä kuinka paljon mehua laite saa kasviksista irrotettua.

Tehovertailu mehulinkojen ja mehuprässien kesken ei sekään johda mihinkään, koska laitteet toimivat täysin eri periaatteella.

Helposti puhtaaksi

Sekä linkoja että puristimia on saatavilla laaja valikoima. Kalliimmissa malleissa ei ole panostettu ainoastaan tehoon, vaan samalla myös helppokäyttöisyyteen.

1608_Mehustus_04_Markus_04

– Koska kasvisten pilkkomiseen ja laitteen puhdistamiseen kuluu usein enemmän aikaa kuin itse mehustamiseen, mehulinkojen fiksuimmat uudistukset ja parannukset liittyvät näihin kahteen työvaiheeseen, muistuttaa Markus Romu Philipsiltä.

Noin 200 euroa maksavassa Philips HR1922/20 -mehulingossa puhdistettavuuteen on panostettu muun muassa esipesutoiminnolla. Se huuhtelee lingon nopeasti eri mehujen valmistuksen välissä tai mehustuksen jälkeen. Syöttöpainimessa on esipesua varten aukko, johon kaadetaan vettä, minkä jälkeen linko huuhtelee itsensä tarpeettomista jäämistä.

Tippalukko puolestaan huolehtii siitä, ettei keittiötasoja joudu erikseen pesemään mehustuksen päätteeksi. Suuri täyttöaukko taas helpottaa mehustamista ratkaisevasti, koska vihanneksia ja hedelmiä ei tarvitse pilkkoa etukäteen. Philipsin valikoimiin kuuluu kahdeksan mehulinkoa ja kaksi mehupuristinta.

Vitamiinit talteen

Mehupuristimien etuna pidetään tutkimusten perusteella sitä, että vitamiinit säilyvät puristettaessa paremmin kuin lingottaessa. Vitamiinien säilyvyyteen on kuitenkin kiinnitetty huomiota myös parhaissa mehulingoissa, ja vitamiinien saannin kannalta olennaisinta on kuitenkin se, mistä raaka-aineista mehua puristaa.

MES4010_Entsafter_RZ.indd

– Suurella täyttöaukolla varustettu, noin 300 euroa maksava Bosch MES4010 -mehulinko hienontaa kasvikset ammattimaiseen tapaan keraamisella terällä. Keraaminen terä on helppo puhdistaa kylmän veden alla huuhtelemalla, sillä vihannesten ja hedelmien jäämät eivät tartu sen pintaan. Terä ei myöskään kuumene käytössä, jolloin se ei tuhoa kasvisten vitamiineja, selvittää Juha Puotiniemi BSH Kodinkoneet Oy:stä.

Puristaa mehua myös lehdistä

Norjalainen Wilfa keskittyy mehustimissaan puristustekniikkaan. Niinpä mallistossa on tällä hetkellä vain yksi mehulinko, mutta seitsemän tehokasta puristinta. Puristimien hinnat asettuvat noin 100–600 euron välille.

1608_Mehustus_06_Wilfa_SJD-150B

– Tehokkaalla puristimella mehua saa lähestulkoon mistä tahansa. Sillä onnistuu esimerkiksi kaalien, voikukan tai pinaatin lehtien ja vehnäoraiden mehustaminen, kuten vaikka sorbetin tekeminen jäisistä marjoista. Puristinta voi käyttää pidempiä aikoja ja sen puhdistaminen on todella yksinkertaista ja nopeaa, opastaa Nikolas Bogdanoff Oy Wilfa Suomi Ab:stä.

1608_Mehustus_07_Riikka_mehu_02

– Etenkin tehokkaimmat mehulingot saattavat hieman vaahdottaa mehua, mutta mehuprässillä näin ei käy. Noin 350 euroa maksava Kenwood JMP800SI sisältää induktiomoottorin, joka on sekä hiljainen että kestävä. Induktiomoottorin ja kaksoissyöttöaukon ansiosta mehustaminen käy nopeasti. Prässiä voi käyttää myös pidempiä aikoja yhteen menoon, kertoo Riikka Löfgren Suomen Sähkötuonti Oy:stä.

Reseptejä riittää

Hedelmien ja vihannesten saantisuositusta voi olla vaikea täyttää joka päivä, viikko toisensa jälkeen, ja syitä on monia. Suuri osa aterioista syödään muualla kuin kotona, aika ei riitä vihannesten valmisteluun tai vihannekset eivät yksinkertaisesti maistu.

Itse tehty ja tuore hedelmä- ja vihannesmehu on helppo tapa lisätä kasviksia päivittäiseen ruokavalioon, koska yksi ainoa lasillinen hedelmä- ja vihannesmehua sisältää runsaasti vitamiineja, hivenaineita ja kuitua.

Riippumatta siitä päätykö mehulinkoon vai -puristimeen, marketin hyllyltä, omasta puutarhasta tai vaikka luonnosta löytää runsaasti raaka-aineita maukkaisiin mehuihin. Esimerkiksi omasta puusta poimitut omenat tai vaikka pihan perällä kasvavat nokkoset muuttuvat terveelliseksi mehuksi helposti.

Omia sekoituksia on hauska kokeilla, mutta reseptejä ja muitakin ohjeita on tarjolla niin aloittelijalle kuin terveysintoilijallekin. Kokosimme oheen muutamia reseptejä erityisesti mehuprässejä varten, ja lopuksi kerromme, miten porkkamehun puristamisesta ylijäänen massan voi hyödyntää chutneyn valmistamissa.

1608_Mehustus_08_punajuuri_inkivääri

Punajuuri-inkiväärimehu
5 punajuurta
1 porkkana
2 cm pala tuoretta inkivääriä
1 omena
½ sitruuna

Pese sekä paloittele punajuuret, porkkana ja omena. Kuori inkivääri. Mehusta kaikki ainekset mehuprässissä. Purista sekaan puolikkaan sitruunan mehut. Kaada kahteen lasiin, tarjoa ja nauti oitis.

Aurinkomehu
1 dl tyrnimarjoja (tuoreena tai pakastetut sulatettuina)
1 appelsiini
1 cm:n pala tuoretta inkivääriä
1 banaani

Purista ainekset mehuksi mehuprässissä ja nauti vitaaminirikas päivänpiristysmehu viipymättä!

1608_Mehustus_09_sitrus

Sitrusmehu (1 annos)
2 porkkanaa
5 cm pala inkivääriä
1 appelsiini
1 verigreippi

Kuori, mehusta ja nauti!

Porkkananchutney

Mehustuksesta yli jäävää kuitua ei kannata heittää roskiin! Kuidun voi hyödyntää esimerkiksi leivonnassa, tai tehdä vaikkapa chutneyta, joka on oiva napostelutarjottava kräkkereiden kanssa. Noin 7dl valmista chutneyta valmistuu näin:

5dl porkkanapulppia
1 punainen chilipalko
5 cm pala inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
1⁄2 dl manteleita
60 g vaaleita rusinoita
3⁄4 tl kardemummaa
2 tl suolaa
2 dl kookos- tai ruokosokeria
1 dl omenaviinietikkaa
3 1⁄2 dl vettä

Mehusta porkkanoita ja ota talteen 5 dl porkkanapulppia. Murskaa valkosipuli. Kuori inkivääri ja pilko se kapeiksi suikaleiksi. Halkaise chili ja poista siemenet. Hienonna chili. Paahda ja rouhi mantelit.

Laita kattilaan porkkanaraaste, valkosipuli, inkivääri ja vesi. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes porkkanat ovat kypsiä ja osa vedestä on haihtunut noin 10-15 minuuttia.

Sekoita hyvin. Lisää viinietikka, sokeri, suola, rusinat, chili, mantelit ja kardemumma. Keitä vielä noin 20-25 minuuttia kunnes seos alkaa paksuuntua.

Säilö valmis chutney puhtaisiin purkkeihin. Tarjoile kahden päivän päästä.

Artikkeli on julkaistu Gotech-sivustolla 28.8.2016. Tuotetiedot on päivitetty 29.8.2017.