Sony juhlii kuusinkertaista EISA 2014 -voittoa

Omistautuminen tunteita herättävien tuotteiden kehittämiseen, eli niin sanottuun Kando-filosofiaan, on Sonyn mukaan tuonut yhtiölle tänä vuonna peräti kuusi arvostettua EISA-palkintoa. Niistä kolme myönnettiin kameroille ja yksi 4k ultra hd -televisiolle, yksi taulutietokoneelle ja yksi hifilaitteelle.

 Sony_A7R_EISA

Vuoden 2014–2015 ammattitason kompakti järjestelmäkamera Euroopassa: Sony a7R

Sony onnistui ensimmäisenä valmistajana rakentamaan täyden kinokoon kennolla varustetun peilittömän järjestelmäkameran. Kennon tarkkuus on peräti 36 megapikseliä. Kamerasta on kaksi versiota, joista palkittu a7R ei sisällä optista alipäästösuodinta kennon edessä. Näin kuvista tulee mahdollisimman teräviä. Kontrastin mittaamiseen perustuva tarkennusautomatiikka toimii nopeasti ja täsmällisesti. Kohdetta tarkastellaan laadukkaasta sähköisestä etsimestä tai kääntyvältä 7,5 cm:n (3,0 tuumaa) näytöltä. Kauko-ohjaus ja otosten langaton siirto onnistuvat wlan-yhteyden ja nfc-tekniikan avulla. Sony a7R -runko maksaa tällä hetkellä alle 2000 euroa.

 

Sony_RX100III_avaus

Vuoden 2014–2015 kompaktikamera Euroopassa: Sony DSC-RX100 III

Sony DSC-RX100 -taskukameran kuvanlaatu on ollut erinomainen jo ensimmäisestä mallista lähtien, ja kolmosversion uusi objektiivi ja tehokas suoritin vain parantavat sitä. Objektiivi on kokoisekseen hämmästyttävän valovoimainen, f/1,8–2,8, ja sen kuvakulma vastaa 24–70 mm:n kino-optiikkaa. Kuvailmaisimena toimii edeltävästä mallista tuttu, takaa valaistu tuuman cmos-kenno, jonka tarkkuus on 20,2 megapikseliä. Kohdetta tarkastellaan tutulta pystysuunnassa kääntyvältä näytöltä – ja nyt myös esiin ponnahtavasta elektronisesta etsimestä. Sony DSC-RX100 III maksaa tällä hetkellä noin 900 euroa.

 

Sony_AX100_EISA
Vuoden 2014–2015 videokamera Euroopassa:
Sony FDR-AX100

Sony FDR-AX100E on ensimmäinen kotikuuvajallekin soveltuva 4k ultra hd -videokamera. Se sisältää takaa valaistun ja tavallista kookkaamman yhden tuuman exmor r -kennon, joka yltää 3840 x 2160 pisteen tarkkuuteen. Yksityiskohtia tallentuu siten neljä kertaa enemmän kuin 1920 x 1080 pisteen full hd -kuvassa. Kookas kenno mahdollistaa kauniinpehmeän taustan esimerkiksi henkilökuviin. Sony FDR-AX100 maksaa tällä hetkellä noin 2200 euroa.

 

Sony_X9005_tv_EISA
Vuoden 2014 – 2015 Ultra HD TV Euroopassa:
Sony KDL-65X9005B

Sonyn 4k ultra hd -televisioiden 65-tuumaisen huippumallin loisteliaan kuvanlaadun takaavat muun muassa kontrastia parantava X-tended Dynamic Range -ominaisuus, värien toistoa laajentava Triluminous-tekniikka sekä 4k X-Reality Pro, joka muuntaa tv-lähetykset ja blu-ray-elokuvat 3840 x 2160 pisteen 4k ultra hd -tarkkuudelle. Ruudun sivuilla sijaitsevien kaiuttimien äänenlaatu on yksi parhaita, mitä taulutelevisioissa on koskaan kuultu. Sony KDL-65X9005B maksaa tällä hetkellä noin 4500 euroa.

 

Sony_T2_Water_EISA
Vuoden 2014–2015 tabletti Euroopassa:
Sony Xperia Z2 Tablet

Sony Xperia Z2 Tablet on kauniin virtaviivainen ja kulkee kätevästi mukana. Huippuluokan materiaaleja hyödyntäen jokainen yksityiskohta on huolella suunniteltu, ja näin on luotu maailman ohuin (6,4 mm) ja kevyin (426 g, wlan-malli ja 439 g, lte/3g-malli) vedenkestävä taulutietokone. Kokonaisuus on tasapainoinen ja joka suuntaan symmetrisesti muotoiltu, joten laitetta on mukava pidellä. Se myös näyttää kauniilta kaikista kulmista. Sony Xperia Z2 Tabletin hinnat alkavat tällä hetkellä noin 450 eurosta.

 

Sony_HAP-Z1ES_EISA
Vuoden 2014–2015 digitaalinen äänilähde Euroopassa:
Sony HAP-Z1ES

Sony HAP-Z1ES toistaa korkean erottelun musiikkitiedostoja teratavun kiintolevyltä, mihin ne siirretään joko langattomasti tai kaapelilla pc- tai Macintosh-tietokoneelta. Siirtoon tarvitaan HAP Music Transfer -sovellus. Se tahdistuu automaattisesti uusimpiin latauksiin, joten soittimen kiintolevy on aina ajan tasalla. Korkean erottelun äänentoistossa ei ole kysymys mistään uudesta formaatista, vaan tunnetuista tiedostotyypeistä, kuten alac, dsd, flac ja pcm, jotka yltävät cd-levyjäkin parempaan äänenlaatuun. Sony HAP-Z1ES maksaa tällä hetkellä noin 2200 euroa.

Vuonna 1982 perustetun EISA-järjestön (European Imaging and Sound Association) jäseninä on 50 erikoislehteä, jotka toimivat 20 Euroopan maassa. Suomesta järjestön jäseniä ovat Kamera-lehti, Hifimaailma ja AutoSound. EISA jakaa vuosittain palkintoja jäsenlehtiensä testaamille, luokassaan erinomaisiksi havaituille tuotteille.