Expert-kodinkoneketju vinkkaa joulun hitit ja hudit

Kodin elektroniikka yksi varmimpia joululahjavalintoja alle 25-vuotiaille aikuisille. Viestintään ja vapaa-aikaan liittyvät lahjat ovat mainioita valintoja kaikissa ikäryhmissä. Monesta paketista paljastuu tänä jouluna myös hyvinvointiin liittyvä elektroniikkatuote.

02_Expert_Philips_3550_01Expert selvitti suomalaisten lahjatoiveita ja lahjanostoaikeita kyselytutkimuksessa, johon osallistui tuhat suomalaista. Tutkimuksen mukaan peräti joka toinen (51 %) 18–24-vuotias nuori aikuinen toivoo saavansa vanhemmiltaan joululahjaksi kodin elektroniikkaa. Myös joka kolmas (27 %) 25–34-vuotias toivoo itseään muistettavan jouluna elektroniikkalahjalla.

Suosituimpia lahjoja näissä ikäryhmissä ovat viestintään ja yhteydenpitoon sekä vapaa-aikaan ja viihteeseen liittyvät tuotteet.

Elektroniikkalahjat ovat kaiken kaikkiaan varsin haluttuja, vaikka iän myötä odotukset kohdistuvat yhä useammin omaan kumppaniin. Kyselyyn vastanneiden keskuudessa kodin elektroniikkaa toivotaan useimmiten joululahjaksi omalta kumppanilta (26 %), ja seuraavaksi eniten odotuksia satsataan omiin vanhempiin (13 %).

Kodin elektroniikkaa ostetaan useimmiten lahjaksi puolisolle tai kumppanille (22 %) sekä perheen lapsille (21 %). Miehet (26 %) ostavat elektroniikkalahjoja puolisolleen hieman naisia (19 %) useammin.

Hyvinvointi ja viestintä kärjessä

Mikäli näkymät pitävät paikkaansa, naiset voivat tänä jouluna odottaa saavansa kumppaneiltaan erityisesti hyvinvointiin ja kunnosta huolehtimiseen liittyviä tuotteita (17 %), viestintälaitteita (16 %) sekä kauneudenhoito- ja hygieniatuotteita (11 %). Miesten lahjapaketteihin on tutkimuksen perusteella sujahtamassa hyvinvointituotteita (17 %), viestintään ja yhteydenpitoon liittyviä laitteita (14 %) sekä viihde-elektroniikkaa (14 %).

Puolisolle lahjoitetaan hyvinvointia etenkin keski-iässä. Esimerkiksi jopa joka neljäs (26 %) 45–54-vuotias suomalainen harkitsee älyrannekkeen tai vastaavan hyvinvointiin tai kunnosta huolehtimiseen liittyvän lahjan ostamista puolisolleen.

– Trendi näkyy myös myymälöissä. Älyrannekkeiden suosio on kasvanut syksyn aikana merkittävästi, ja eri laitteiden ominaisuuksista tulee paljon kyselyitä, kertoo Ville Honkanen Expertiltä.

– Saattaakin olla, että vuosi 2016 on älykellojen ja älyrannekkeiden todellinen läpimurtovuosi, ja laitteista tulee vähitellen yhtä yleisiä kuin vaikkapa tablet-tietokoneista on viime vuosien aikana tullut. Itsestä huolehtiminen on megatrendi, joka vaikuttaa osaltaan siihen, että älykelloja ja älyrannekkeita käytetään yhä laajemmin omia tavoitteita siivittämään.

 

Siivousvälineet toivelistan hännillä

Tutkimuksen mukaan vain 3 prosenttia suomalaisista aikoo ostaa puolisolleen lahjaksi kodin kunnossapitoon ja siivoukseen liittyviä tuotteita. Se lieneekin hyvä, kun ottaa huomioon, ettei niitä ole myöskään kovin paljoa toivottu.

Tietoja tutkimuksesta: Expert ASA Oy:n kyselytutkimukseen osallistui tuhat täysi-ikäistä suomalaista vastaajaa ja sen toteutti 26.10.– 4.11.2015 IROResearch. Tutkimuksen otos on painotettu iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä läänin mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti.

03_Expert_AppleWatch