Lahjavinkkejä kevään ja kesän juhliin: kodin pienkoneet

Hyvinvointi- ja kauneudenhoitotuotteet ovat yhtä aikaa sekä kiva että käytännöllinen lahja. Terveellisiä ruokailutottumuksia edistävä blenderi sopii esimerkiksi kotoa muuttavalle opiskelijalle, ja laadukas hiustenkuivain on hyödyksi lähes joka kodin kylpyhuoneessa.

Bosch SilentMixx on valmistajansa mukaan maailman hiljaisin tehosekoitin. Sillä syntyvät aamun smoothiet ilman pelkoa muun perheen tai kämppäkavereiden herättämisestä. Äänitaso riippuu tietenkin sekoitettavasta, pilkottavasta tai murskattavasta raaka-aineesta, mutta paksu lasikulho ja huomion kiinnittäminen äänieristykseen ovat auttaneet pitämään melun kurissa. Sekoittimen mukana tulee mehusuodatin ja kätevä leikkuri. Kannun tilavuus on 2,3 litraa ja suurin raaka-ainemäärä 1,5 litraa. Bosch SilentMixx MMB64G3M maksaa alle 180 euroa.

Wilfa Power Crush -tehosekoittimen nopeus on jopa 33 000 kierrosta minuutissa ja teho 1600 wattia. Kuusi ruostumattomasta teräksestä valmistettua laadukasta terää leikkaavat helposti jäätä, pähkinöitä, siemeniä, papuja ja muita kovia ainesosia. Tehosekoittimella onnistuu myös esimerkiksi lämpimien keittojen valmistus, koska korkea kierrosnopeus lämmittää kannun sisällön muutamassa minuutissa. Wilfa Power Crush PB-1600S maksaa noin 400 euroa.

Vaikka terveys- ja fitness-buumi on ollut valloillaan jo pidemmän aikaa, aina on sijaa pienelle herkuttelulle. Wilfa Topit WBM-550W -vohvelikuppirauta paistaa kaksi vohvelikuppia kerrallaan muutamassa minuutissa. Kupit voi täyttää jäätelön, marjojen ja kermavaahdon sijaan myös suolaisilla täytteillä kuten kananmunilla ja pekonilla. Vohvelikuppiraudalla voi valmistaa myös tacokuoria. Wilfa Topit WBM-550W maksaa noin 50 euroa.

Herkutella voi myös kupposella erinomaista kahvia. De’Longhi Primadonna Elite -kahviautomaatti tottelee Android- ja iOS-laitteisiin ladattavaa Coffee link -sovellusta. Sovelluksella voi luoda uusia reseptejä sekä hienosäätää olemassa olevia yhdistelmiä muuttamalla aromin voimakkuutta, maidon ja kahvin määrää sekä juoman lämpötilaa. Kahviautomaattia pystyy älypuhelimen lisäksi hallitsemaan värilliseltä kosketusnäytöltä. De’Longhi Primadonna Elite maksaa noin 2000 euroa.

Dyson Supersonic -hiustenkuivain mittaa ilmavirran lämpötilan 20 kertaa sekunnissa ja varmistaa, ettei kuumuus vaurioita hiuksia. Tehokas V9-digitaalimoottori sijaitsee kahvassa, jolloin painopiste on oikeassa paikassa ja föönistä saa vakaamman otteen. Muotoilutehon keskitin suuntaa kuivauksen haluttuun suortuvaan sotkematta muita hiuksia. Diffuusorisuutin puolestaan hajottaa ilmavirran tasaisesti hiusten ympärille, mikä estää hiusten pörröttymisen. Suuttimet kiinnitetään fööniin magneetin avulla. Dyson Supersonic maksaa noin 400 euroa.

OBH Nordica ja Björn Axén ovat yhteystyössä kehittäneet hiustenmuotoilulaitteista koostuvan malliston, jonka valikoimasta löytää useitakin lahjaideoita. Björn Axén on yksi Ruotsin arvostetuimmista ja menestyvimmistä kampaamoalan yrityksistä.

Björn Axén Tools Excellent Pro tuo ammattitason hiustenkuivaimet koteihin. Harjattoman moottorin ansiosta hiusten luvataan kuivuvan 25 prosenttia nopeammin kuin vaihtovirtamoottorilla varustetulla OBH-kuivaimella. Ionitoiminnon avulla saadaan pehmeä ja kiiltävä lopputulos. Mukana toimitetaan kaksi ilmankeskitintä sekä volyymisuutin. Kolme lämpöasetusta, kaksi puhallusvoimakkuutta ja viileäpuhallus huolehtivat siitä, että kuivain sopii niin hiusten nopeaan kuivaamiseen kuin kampausten viimeistelyyn. Björn Axén Tools Excellent Pro maksaa 160 euroa.

 

Kampaamotasoinen viimeistely onnistuu Björn Axén Tools Magic Style Brush -muotoiluharjalla. Lämpenevän pyöröharjan turmaliinia sisältävä keraaminen pinnoite takaa ilmavan ja kiiltävän lopputuloksen. Ionitoiminto tuo hiuksiin entistä enemmän kiiltoa ja vähentää sähköisyyttä. Björn Axén Tools Magic Style Brush on satavilla 30, 38 ja 45 millimetrin koossa noin 55 euron hintaan.

Kauneimmat kiharat kesän juhliin loihditaan Philips Style Care Glam Shine -kihartimella. Titaanipinnoitettu kiharrinosa ja ionikäsittely takaavat kuohkean ja kiiltävän lopputuloksen. Curl Ready -toiminto ilmoittaa äänimerkillä, kun kihara on valmis, joten hiukset eivät pääse kuumenemaan liikaa ja sen myötä varioitumaan. Kiharrin sopii erityisesti pitkien ja paksujen hiusten kihartamiseen, sillä siinä on 160 mm pitkä kiharrinosa. Philips Style Care Glam Shine maksaa 60 euroa.