Kodintekniikan kauppa 2,2 prosentin kasvuun vuoden ensimmäisellä puoliskolla

Tiedote 12. elokuuta 2019

Viihde-elektroniikan, kodin tietotekniikan sekä isojen ja pienten kodinkoneiden myynti kasvoi tammikuusta kesäkuuhun 2,2 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2018. Älypuhelimien kysyntä laski 4,4 prosenttia, ja kamerakaupan taantuma jatkui 11,1 prosentin vauhtia.

Tiedot käyvät ilmi kodintekniikkaindeksistä 1-6/2019.

Isot 4k-televisiot käyvät hyvin kaupaksi

Suurin osa kotiin hankittavista televisioista on jo 4k uhd -malleja, ja niiden myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 5,9 prosenttia. Kappalemäärissä kasvua mitattiin peräti 18,4 prosenttia. Kun tarkkuus kasvaa ja kuvanlaatu kehittyy, sisältöä halutaan katsoa yhä isommalta ruudulta. Niinpä 55- ja 65-tuumaisten mallien myynti edustaa jo 60 prosenttia koko tv-kaupasta, kertoo ETK ry:n elektroniikkajaoston puheenjohtaja Markus Nummisalo.

Soundbar-kaiuttimien ja kuulokkeiden myynti jatkaa nousuaan                                                      

Äänentoiston laatu on pitkälti kiinni kaiuttimista. Tämä tiedostetaan yhä paremmin sekä tv-ääntä että musiikkia kuunneltaessa. Niinpä televisioon liitettävien soundbar- ja soundbase-kaiuttimien myynti nousi 24,2 prosenttia ja muiden kaiuttimien peräti 65,7 prosenttia. Langattomat bluetooth-kaiuttimet ylsivät 10,9 prosentin kasvuun. Tietokone- ja pelikuulokkeiden myynti kasvoi 2,8 prosenttia ja hifi- ja mobiilikuulokkeiden 30,6 prosenttia. Yhä suurempi osa kuulokkeista on langattomia.

Action-kamerat ja peilittömät järjestelmäkamerat kiinnostivat kuvaajia

Kehittyneitä ominaisuuksia sisältävät uutuusmallit siivittivät action-kameroiden myynnin pitkästä aikaa 13,6 prosentin kasvuun. Peilittömät järjestelmäkamerat kasvattavat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä syntynyttä etumatkaansa peilietsinkameroihin. Niiden myynti kasvoi 7,6 prosenttia ja peilietsinkameroiden laski 35,3 prosenttia. Koko kamerakaupan lasku jatkui 11,1 prosentin vauhtia.

Älykellojen suosio jatkuu

Älykellojen myynti kasvoi peräti 80,7 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Suosion kasvua selittävät uusien mallien kehittyneet ominaisuudet sekä se, että yhä useampi haluaa seurata liikkumistaan, palautumistaan ja niin edelleen. Älypuhelimia ostettiin 0,3 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna, mutta keskihinta laski 4,6 prosenttia, joten myynti kääntyi 4,4 prosentin laskuun. Tablettien myynti kasvoi 9,0 prosenttia ja tietokoneiden laski 0,8 prosenttia.

Kalusteliesiä, pesukoneita ja mikroaaltouuneja

Isojen kodinkoneiden kauppa jatkaa tasaista kasvuaan (2,6 %). Nousuun vaikuttavat vilkas rakentaminen sekä uusien asuntojen tiheä valmistumistahti. Eniten kasvoi erillisuunien ja keittotasojen (5,7 %), pesukoneiden (3,4 %) ja mikroaaltouunien (3,3 %) myynti, kertoo ETK ry:n Isot kodinkoneet -jaoston puheenjohtaja Esa Silver.

Pölynimurit ja hiustenhoitotuotteet olivat pienten kodinkoneiden suurimmat nousijat

Kodin helpompaan siistinä pitämiseen ja sen myötä vapaa-ajan lisäämiseen ollaan valmiita satsaamaan. Tämä näkyy pölynimurien myynnin kasvuna (27,5 %), jota erityisesti robotti-imurit ja kätevät varsi-imurit ovat vauhdittaneet. Merkittävää kasvua nähtiin myös hiustenhoitotuotteissa (25,2 %). Automaattiset kahvilaitteet ovat monipuolisia ja helppokäyttöisiä ja ne tuovat kahvilanautinnon kotiin. Niinpä kahvinkeittimien myynti kasvoi 5,3 prosenttia. Kaiken kaikkiaan pienten kodinkoneiden myynti nousi 13,5 prosenttia, kertoo Lauri PaavolaETK ry:n Pienet kodinkoneet -jaostosta.

 

Lisätietoja:

Viihde-elektroniikka ja puhelimet Markus Nummisalo, myyntijohtaja, Samsung Electronics Nordic AB, Suomen Sivuliike, 0400 569 228, m.nummisalo(a)samsung.com
Isot kodinkoneetEsa Silver, toimitusjohtaja, Miele Oy 0400 156 085 esa.silver(a)miele.com
Pienet kodinkoneetLauri Paavola, avainasiakaspäällikkö, Philips Finland, 050 585 9258, lauri.paavola(a)philips.com

Tämän tiedotteen tekstin voi ladata pdf-muodossa tästä.
Koko tilaston grafiikoineen voi ladata pdf-muodossa tästä.