Olympuksen laadukas pikkujärkkäri voitti EISA 2014 -palkinnon

Olympus on voittanut vuosien varrella lukuisia EISA-palkintoja. Tänä vuonna raati nosti esiin kätevänkokoisen ja laadukkaan OM-D E-M10 -järjestelmäkameran sekä ammattiluokan ominaisuuksilla varustetun Olympus M.Zuiko Digital ED 12-40mm F2.8 -zoom-objektiivin. Olympus OM-D E-M10 on palkittu myös TIPA (Technical Image Press Association) -valinnoissa. 

Olympus_E-M10_objektiivit
Vuoden 2014–2015 kuluttajan peilitön järjestelmäkamera Euroopassa:
Olympus OM-D E-M10

Olympus OM-D E-M10 on elektronisella etsimellä ja kääntyvällä kosketusnäytöllä varustettu laadukas ja pienikokoinen järjestelmäkamera. Kohdetta tarkastellaan pystysuuntaan kääntyvältä 7,6 cm:n (3,0 tuumaa) kosketusnäytöltä tai elektronisesta 1 440 000 pisteen etsimestä. Erittäin nopean, kontrastin mittaamiseen perustuvan tarkennusjärjestelmän 81 kohdealuetta kattavat koko kuva-alan. Sarjakuvaus etenee 8 ruutua sekunnissa, ja tehokas kolmeakselinen vakain auttaa saamaan tarkkoja kuvia myös vähässä valossa. Olympus OM-D E-M10 -runko maksaa tällä hetkellä noin 600 euroa.

 

Olympus_12-40_EISA
Vuoden peilittömän järjestelmäkameran zoom-objektiivi Euroopassa:
Olympus M.Zuiko Digital ED 12-40mm F2.8

Vaikka M.Zuiko Digital ED 12-40mm F2.8:n voi sanoa olevan ensimmäinen ammattiluokan objektiivi micro four thirds -sarjassa, on se järkevä hankinta myös monelle aktiiviharrastajalle. Olympus on valovoimainen sekä sääsuojattu ja tarjoaa vaikuttavan optisen laadun ja jämäkän rakenteen. Lisäksi käsintarkennus yhdistyy hienosti nopeaan automaattitarkennukseen. Hyvästä f/2,8-valovoimasta huolimatta objektiivi on varsin pienikokoinen, ja12–40 mm:n polttovälialueen ansiosta se sopii yhtä hyvin niin maisema-, arkkitehtuuri-, muoto- kuin yleiskuvaukseen. Hinta on tällä hetkellä noin 1000 euroa.

Vuonna 1982 perustetun EISA-järjestön (European Imaging and Sound Association) jäseninä on 50 erikoislehteä, jotka toimivat 20 Euroopan maassa. Suomesta järjestön jäseniä ovat Kamera-lehti, Hifimaailma ja AutoSound. EISA jakaa vuosittain palkintoja jäsenlehtiensä testaamille, luokassaan erinomaisiksi havaituille tuotteille.