Bosch varusteli Kokkisota-ohjelman keittiöt

Kokkisota on 1990-luvun lopulla alkanut ruokaohjelma, jonka moni tuolloin televisiota katsonut muistaa edelleen. Vuoden 2017 Kokkisota nostaa tuttujen huippukokkien lisäksi estradille uusia, kiinnostavia nimiä Suomen parhaista ravintoloista.

Kokkisodassa kokeilla ja heidän vieraillaan on ruuanlaittoon niukasti aikaa, ja raaka-aineetkin saattavat yllättää. Keittiön kiperistä tilanteista selviää, kun käytössä on laadukkaat kodinkoneet. Kokkisodan keittiö on varusteltu ohjelman pääyhteistyökumppanin, Bosch-kodinkoneiden laitteilla.

– Kokkisodassa on mukana tuotevalikoimamme parhaimmisto, eli Boschin OptiMUM-yleiskoneet, Serie8-uunit, VitaFresh-jääkaappipakastimet sekä markkinoiden hiljaisin tehosekoitin, Bosch SilentMixx, kertoo Bosch-kodinkoneiden brändi- ja viestintäpäällikkö Marjo Kukkonen BSH Kodinkoneet Oy:stä

Kokkisodan yllätysraaka-aineista syntyneet reseptit pääsivät ohjelman nimeä kantavaan kirjaan. Yksi kokeista reseptien takana on keittiömestari Kari Aihinen, joka on suuri yhdessä kokkaamisen puolestapuhuja. Kokkisota-kirjakin kannustaa perheitä kokkaamaan yhdessä.

Bosch OptiMUM -yleiskoneessa on vaaka, joten raaka-aineet voi punnita kätevästi suoraan kulhossa. Moottori sammuu automaattisesti taikinan ollessa valmis, ja lisäksi ajastin mahdollistaa automaattisen pysäytyksen halutun ajan kuluttua.

Tehokkaalla 150 watin moottorilla varustettu yleiskone selviää painavistakin taikinoista. Älykkään säätöautomatiikan ansiosta se säilyttää tasaisen tehon taikinan painosta riippumatta. Valetusta alumiinista valmistettu kone pysyy tukevasti erilaisilla pinnoilla muovisten imujalkojen avulla.

Bosch OptiMUM maksaa noin 1100 euroa.

Bosch SilentMixx on markkinoiden hiljaisin tehosekoitin. Sen äänitaso jää 70 desibelin, eli keskiverto keskustelun tasolle. Kannussa voi valmistaa turvallisesti kuumia ja kylmiä keittoja sekä juomia. Osat on helppo puhdistaa.

Bosch SilentMixx maksaa mallista riippuen on noin 100–170 euroa.

Bosch Serie 8 -uuni säätää optimaalisen paisto-ohjelman, lämpötilan ja kypsennysajan halutulle ruokalajille automaattisesti. Paistolämpömittari ja leivontasensori ovat valmistajan mukaan suorin tie täydelliseen lopputulokseen.

Kehittynyt 4D-kiertoilmatekniikka tuottaa tasaisen lämpötilan koko uuniin. Pyrolyyttinen puhdistus on vaivaton ja tehokas tapa pitää uuni puhtaana. Toimintoja hallitaan helposti ohjausrenkaan sekä kuva- ja tekstinäytön avulla.

Bosch Serie 8 -uunien hintaluokat asettuva mallin ja toimintojen mukaan välille 1600­–3300 euroa.

Bosch VitaFresh -kylmälaitteet säilyttävät ruoan tuoreena normaalia kauemmin. Boschin älyteknologia säätelee sekä lämpötilaa että kosteutta luodakseen parhaan mahdollisen ympäristön ruoalle – erityisesti hedelmille ja vihanneksille, mutta myös kalalle ja lihalle.

Esimerkiksi mansikat voivat VitaFresh-teknologian avulla säilyä jopa viisi kertaa pidempään kuin normaalisti. Sama pätee parsakaaliin. VitaFresh on kätevä tapa vähentää ja lyhentää kauppareissuja ja säästää siten sekä aikaa että rahaa.

VitaFresh-sarjan huippumalli on Bosch Serie 8 -jääkaappipakastin. Se tarjoaa muun muassa älykkään VitaFresh pro -tason nollatilan, hedelmille ja vihanneksille sekä lihalle ja kalalle tarkoitetut laatikot sekä AirFresh-suodattimen. Lisävarusteena saa HomeConnect-ominaisuuden, jonka avulla kaappia voi ohjata älypuhelimella tai tabletilla

Bosch VitaFresh -kylmälaitteet maksavat mallista ja toiminnoista riippuen noin 850–2350 euroa.