Sääsuojattu järjestelmäkamera luoville valo- ja videokuvaajille

Tänään julkistettu Olympus OM-D E-M5 Mark II jatkaa suositun ja arvostetun edeltäjänsä jalanjäljissä tuoden samalla uusia ja kiinnostavia ominaisuuksia sekä valokuvaukseen että videopuolelle. Kennoa liikuttava viisiakselinen kuvanvakain toimii sekin entistä tehokkaammin.

ID: 17076

Kaikkien objektiivien kanssa toimiva kuvanvakain on ollut pohjana myös uudelle ominaisuudelle, jolla pystytään tallentamaan peräti 40 megapikselin valokuvia. Kuvat syntyvät liikuttamalla tuttua 16 megapikselin kennoa puolen kuvapisteen verran eri suuntiin ja rakentamalla näin tallennetuista kahdeksasta otoksesta yksi 40 megapikselin valokuva. Tämä kaikki tehdään automaattisesti.

Toiminto edellyttää kameran asettamista jalustalle, mikä saattaa kuulostaa rajoitukselta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että erottelun kasvaessa kymmeniin megapikseleihin jalusta alkaa olla tarpeellinen joka tapauksessa. Sitä paitsi maisema- ja arkkitehtuurikuvaajat, joille toiminto on tehty, kuvaavat muutenkin jalustalta.

Koska Olympus tähän saakka tarjonnut videopuolelle vain ntsc-järjestelmän ruutunopeudet, mainion kennoa liikuttavan vakaimen edut ovat jääneet eurooppalaisilta videokuvaajilta osittain hyödyntämättä. Nyt tilanne muuttuu kertaheitolla, ja full hd -videokuvaa pystyy tallentamaan nopeuksilla 24p, 25p, 30p, 50p ja 60p. Tarjolla myös ibp- ja all-i-tallennustavat bittinopeuksilla 52 ja 77 mbps. Hdmi-liitännästä saa ulos pakkaamattoman videosignaalin (8 bittiä, 4:2:2).

Tarkennusta, valotusta ja äänitystasoa voi säätää kaikkiin suuntiin kääntyvältä kosketusnäytöltä kuvauksen aikana. Ääriviivojen korostus (focus peaking) helpottaa käsintarkentamista. Mikrofonille on 3,5 mm:n liitin. Kuulokkeet voi kytkeä lisävarusteena hankittavaan HLD-8- akkukahvaan.

Olympus OM-D E-M5 Mark II:n kuvanlaatua ja vakaimen toimintaa voi arvioida oheisten käsivaralta kuvattujen videoiden avulla.

Lyhin valotusaika on 1/8000 sekuntia, ja elektronisella sulkimella päästään jopa 1/16 000 sekunnin valotuksiin. Sarjakuvaus etenee silloin nopeudella 10 ruutua sekunnissa ja vieläpä täysin äänettömästi.

Live Composite yhdistää useita kuvia kamerassa seuraamalla ensin kirkkaiden kohteiden kuten tähtien, ilotulitteiden tai käsissä pidettävien soihtujen liikettä tosiaikaisesti ja ilman ylivalottumisen vaaraa. Sisäinen keystone-kompensointi taas korjaa pystyviivojen kaareutumisen aiheuttaman perspektiivivirheen kameran näytöllä ilman jälkikäsittelyä.

Kameraa voi kauko-ohjata älypuhelimesta wlan-yhteydellä. Samaan tekniikkaan perustuu myös otosten jakaminen sekä paikkatietojen lisääminen.

Tehokkaan roiskevesi- ja pölysuojauksen ansiosta Olympus OM-D E-M5 Mark II on todellinen jokapaikan järjestelmäkamera, jonka luvataan toimivan jopa -10 asteen pakkasessa.

Olympus OM-D E-M5 Mark II
HINTALUOKKA 1100 euroa (runko), saataville useita eri objektiiveilla varustettuja paketteja, kaupoissa helmikuun lopulla
KENNO 16,1 megapikseliä, micro four thirds (17,3 x 13,0 mm), live mos, tehokas (5 EV, cipa) kennoa liikuttava 5-akselinen kuvanvakain toimii kaikkien objektiivien kanssa
TARKENNUS kontrastimittaus 81 pistettä, pisteet ryhmiteltävissä, af-s, af-c, käsin, kohteen seuranta, kasvojen tunnistus
VALOTUSTAVAT P, S, A, M, älykäs automatiikka, live composite
SULJINAJAT 60 – 1/8 000 sekuntia, elektroninen suljin 1/16 000 sekuntia
HERKKYYS ISO 100 – 25600
VALOKUVAT jpeg, raw, suurin tarkkuus 4608 x 3456
SARJAKUVAUS 10 ruutua sekunnissa
VIDEO suurin tarkkuus 1920 x 1080, 50p, mov (mpg-4avc/h.264), all-i, ipb, stereoääni
KOSKETUSNÄYTTÖ 7,6 cm, 3,0 tuumaa, 1 037 000 pistettä, kääntyy
kaikkiin suuntiin
LIITÄNNÄT usb, hdmi (pakkaamaton, 4:2:2, 8 bittiä), mikrofoni, kuulokeliitin akkukahvassa
MUISTI sd, sdhc, sdxc, uhs-I-yhteensopiva
SALAMA irrotettava, vakiovaruste
AKUN varaus riittää noin 750 kuvan ottamiseen energiansäästötilassa (quick sleep)
MUUTA toimintalämpötila -10 – 40 °C, wlan
MITAT 123,7 x 85,0 x 44,5 mm
RUNGON PAINO 496 g kuvauskunnossa
VÄRIT musta ja hopea
LISÄTIEDOT valmistajan suomenkielisiltä kotisivuilta

ID: 16862

 

ID: 16831

ID: 17072