Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:n toimitusjohtaja vaihtuu

Kuusi vuotta ETK ry:n toimitusjohtajana palvellut Riitta Raatikainen jää eläkkeelle heinäkuun alussa. Hänen työtään jatkaa Taina Luukkainen, joka aloitti huhtikuussa perehtymällä uusiin tehtäviinsä yhdessä Riitan kanssa.

Taina_Riitta_avaus

Taina Luukkainen (vasemmalla) työskenteli aluksi Kotimaiset kotitalouskoneet Oy:ssä, ja sen jälkeen pitkään Upo Kodinkoneilla ja Gorenjella. Viimeisin työnantaja oli kuitenkin Oy Perkko, missä Taina pääsi tutustumaan kansainväliseen kello- ja korubisnekseen.

Tainan mukaan hänessä asuu pieni insinööri, joten tekniset laitteet ja niiden kanssa puuhastelu on aina ollut hänelle luontevaa. Niinpä mahdollisuus luotsata ETK ry:tä herätti välittömästi hänen kiinnostuksensa.

– Kodinkoneet ja kodinelektroniikka ovat omistajilleen tärkeitä tuotteita, ja tuntuu hienolta päästä hyödyntämään alan tuntemusta aivan uudelta kantilta järjestötoiminnan kautta.

Kaikkien alalla työskentelevien tavoin Taina toivoo, että kuluttajien luottamus talouden kasvuun elpyisi pikkuhiljaa esimerkiksi Suomen tulevan hallituksen toimien kautta. Myynnin eteen joutuu silti varmasti tekemään kovasti töitä myös lähivuosina.

– Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:n kautta voimme vaikuttaa kuluttajien kiinnostukseen ja valintoihin monin eri tavoin. Ensivaiheessa keskityn tiedotusstrategian luomiseen, koska alan etujärjestönä meidän pitää näkyä entistä selkeämmin niin kuluttajille, vähittäiskauppaan kuin päättäjillekin.

– Uusien jäsenten hankinta ja entistä laajemmalle ulottuva tekemisen meininki ovat tärkeimpiä lähitulevaisuuden tavoitteitani. Yhdistyksen 90-vuotisen toiminnan esilletuominen ja juhlinta sisältyy sekin työlistaani.

Taina lataa akkujaan monipuolisilla urheiluharrastuksilla, kuten hiihto, juoksu ja kuntosali. Sulkapalloa hän pelaa yhdessä tyttärensä kanssa, ja matkat taittuvat usein polkupyörällä.

– Harrastukseksi pitää varmaan lukea myös Savonlinnassa sijaitseva, suvussa kulkenut sata vuotta vanha maalaistalo, jossa riittää ylläpitoa ja korjausta. Lisäksi puuhastelen omassa sekä vanhempien puutarhassa. Jotta homma pysyy hanskassa ja tuntuu mielekkäältä, keskityn olennaiseen ja jätän korjaamatta sen mitä ei tarvitse korjata.

Riitta Raatikainen (oikealla) jää lomalle 12. toukokuuta ja siirtyy eläkkeelle 1. heinäkuuta. Mitään huikeita suunnitelmia Riitalla ei ole eläkepäivikseen – ei ainakaan vielä.

– Nautin varmasti siitä, saan juoda aamukahvia ja lukea lehteä kaikessa rauhassa ja lähteä sen jälkeen kunnon lenkille Viikin pelloille.

Riitan ura elektroniikan parissa alkoi Braunilla ja jatkui myöhemmin Sonylla. Monille alalla työskentelevälle Riitta onkin tullut tutuksi yli 20 vuotta kestäneen Sony-uran aikana.

– Aloitin Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:ssä sairaslomasijaisena kesällä 2009, ja pääsin työhöni kiinni ikään kuin vähitellen.

Alan isot muutokset ovat kuuden vuoden aikana näkyneet myös Riitan postilla. Esimerkiksi yrityksissä toiminta ja päätöksenteko ovat keskittyneet enenevässä määrin pohjoismaiselle tasolle. Kodinkoneita, elektroniikkaa ja kuvantamista edustava ydinjoukko on silti onnistunut toimimaan aktiivisesti alan hyväksi.

– Jään eläkkeelle tyytyväisenä ja hyvillä mielin. Olen saanut toimia upeissa yrityksissä ja sen jälkeen jatkaa yhteistyötä tuttujen ihmisten kanssa ETK ry:ssä.

Toivomme Riitalle leppoisia eläkepäiviä hyvin tehdyn työn jälkeen ja kannustamme Tainaa johtamaan yhdistystä hänelle tyypillisellä tarmolla koko alan parhaaksi.