Trimmataan parta ja hiukset edustuskuntoon

Syksy tekee tuloaan ja on aika siistiä mökkiparta edustuskuntoon. Samalla vaivalla tulee myös trimmattua niin hiukset kuin muukin kasvojen alueen karvoitus. Kaikki tämä onnistuu tarvittaessa yhdellä laitteella.

Philips Multigroom -sarja tarjoaa kattavan valikoiman monitoimitrimmereitä, joilla saavutetaan huoliteltu lopputulos päästä varpaisiin. Trimmerien itsestään teroittuvat terät pitävät huolen siitä, että ajotulos on kolmenkin vuoden jälkeen yhtä tarkkaa ja siistiä kuin uutuudenkarhealla laitteella.

Perusmallin Multigroom 3000 (40 €) sisältää seitsemän erilaista työkalua hiusten ja parran muotoiluun. Trimmerin lisäksi mukana tulevat viisi ohjauskampaa soveltuvat niin hiusten kuin parran siistimiseen. Settiin kuuluu 2 sänkikampaa (1 ja 2 mm), 2 ohjauskampaa parralle (3-7 mm) ja 1 ohjauskampa hiuksille (9 mm). Pienemmällä terällä puolestaan päästään kätevästi eroon häiritsevistä nenä- ja korvakarvoista. Trimmerin käyttöaika on 60 minuuttia yhdellä latauksella. Akku latautuu täyteen 16 tunnissa.

Multigroom 5000 (60 €) sisältää lisäksi tarkkuustrimmerin, jonka avulla viimeistellään esimerkiksi viikset, pulisongit tai parran rajaukset. Kampavalikoimakin poikkeaa hieman perusmallista. Mukana tulee 2 sänkikampaa (1 ja 2 mm), 1 säädettävä partakampa (3-7 mm) sekä 3 kampaa hiuksille (9, 12 ja 16 mm). Vedenkestävä laite on helppo huuhdella puhtaaksi käytön jälkeen. Kuminen kädensija puolestaan estää laitetta lipsahtamasta kädestä kriittisellä hetkellä. Akku riittää 80 minuutin käyttöön.

Sarjan huippumalli Multigroom 7000 (90 €) sisältää kaikki edullisemmista malleista tutut ominaisuudet. Lisäksi se sopii vartalon ihokarvojen trimmaamiseen. Bodyshaverin ihoystävällinen järjestelmä suojaa herkimpiäkin ihoalueita. Karvat voi trimmata jopa 0,5 millimetrin pituisiksi ilman että terät ovat suoraan kosketuksissa ihon kanssa. Vesitiiviillä laitteella karvojen siistiminen onnistuu myös aamukiireessä suihkun yhteydessä.

Laitteen mukana tulee 2 sänkikampaa (1 ja 2 mm), 1 säädettävä partakampa (3-7 mm), 3 kampaa hiuksille (9, 12 ja 16 mm) ja 2 kampaa vartalolle (3 ja 5 mm). Akku kestää 120 minuuttia ja latautuu täyteen 16 tunnissa. 5 minuutin pikalataus riittää sopivasti yhteen trimmauskertaan.

Pitkän linjan partakonevalmistaja Wahl on tuomassa marraskuussa myyntiin uuden monitoimitrimmerin. Yhdyvalloissa valmistettu Wahl 9864-016 (150 €) on varustettu tarkkuustrimmerillä, t-terällä sekä korva- ja nenäkarvojen siistimiseen soveltuvalla pyörivällä terällä. Trimmeri valmistetaan ruostumattomasta teräksestä, joten se on erittäin kestävä.

Terä on leveydeltään 30 millimetriä ja lyhyin leikkauspituus 0,5 millimetriä. Laitteen mukana tulee 8 t-terän ohjauskampaa (3-25mm), 3 erillistä parran ohjauskampaa (1,5-4,5mm) sekä 6 asentoinen ohjauskampa (2-12mm). Pakettiin kuuluu lisäksi partakampa, teräöljy, puhdtusharja sekä säilytysteline ja -pussi. Litiumakku latautuu täyteen 4 tunnissa, ja käyttöaikaa on tunti. Kolmen minuutin pikalatauksella saavutetaan minuutin käyttöaika, joka riittää sopivasti pikaiseen parran siistimiseen.

Monitoimitrimmereitä löytää myös OBH Nordican valikoimista. Attraxion Precision Style (64€) -trimmeri siistii parran lisäksi niin nenä- kuin korvakarvatkin. Itseteroittuva, ruostumattomasta teräksestä valmistettu leikkuuterä on leveydeltään 25 millimetriä. Trimmerissä on 14 eri leikkauspituutta 0,5 ja 13 millimetrin välillä. Litiumakussa riittää virtaa 45 minuutin käyttöön. Akku latautuu täyteen 90 minuutissa. Jos lataus pääsee unohtumaan, laite toimii myös verkkovirralla. Samaan sarjaan kuuluuva Attraxion Precision Style Set (74 €) sisältää lisäksi terät niin hiusten kuin vartalon karvoituksen siistimiseen.

Attraxxion-sarjaan kuuluu myös hiusten ja parran siistimiseen suunnitellut Force Control (64€) ja Extreme (90€) kotiparturilaitteet. Kumpikin on varustettu tehokkaalla 1000 mA moottorilla ja erittäin terävillä, ruostumattomasta teräksestä valmistetuilla terillä.

Terä on leveydeltään 40 millimetriä ja leikkauspituus 0,5 – 30 mm, jonka ansiosta pidemmänkin parran tai hiusten siistiminen onnistuu mainiosti. Digitaalinen näyttö kertoo akun lataustilan, jäljellä olevan akkukäyttöajan sekä öljymäärän. Tarvittaessa laite toimii myös verkkovirralla.

Attraxion Force Control -mallin akku latautuu täyteen 90 minuutissa ja käyttöaika on 60 minuuttia.  Attraxion Extreme puolestaan kestää jopa 100 minuutin langattoman käytön. Latausaika on 150 minuuttia.

Philips OneBlade ajaa, trimmaa ja muotoilee parran kuin parran. Laitetta on saatavilla useampia versioita, ja niiden mukana tulee kattava valikoima muotoilukampoja. OneBlade ei leikkaa partaa yhtä läheltä ihoa kuin partaterä, joten laite on erittäin hellävarainen iholle ja mahdollistaa parran ajelun myös karvojen kasvusuuntaa vastaan.

OneBlade myötäilee kasvoja, ja kaksipuolinen terä helpottaa tarkkuutta vaativien rajauksien tekemistä. Sisempi ajoterä liikkuu jopa 200 kierrosta sekunnista, jonka ansiosta saa siistin lopputuloksen yhdellä vedolla, oli lähtökohtana sitten lyhyt sänki tai pidempi parta. OneBlade on myös vedenkestävä, joten parran voi ajaa vaikkapa suihkussa.

Perusmallin OneBlade maksaa 35 euroa. Settiin kuuluu 3 sänkikampaa joiden avulla parta siistitään 1-5 millimetrin mittaiseksi. Litiumakussa riittää virtaa 45 minuutiksi 8 tunnin latauksella.

OneBlade Pro (100 €) sisältää säädettävän muotoilukamman, joka mahdollistaa uusien tyylien kokeilun sängestä pidempään malliin. Valittavana on 14 eri pituusasetusta 0,5 ja 9 millimetrin väliltä. Akku kestää 90 minuutin käytön vain tunnin latauksella. Led-näyttö kertoo paljonko akun varausta on jäljellä, ja ilmoittaa kun se kaipaa latausta.

Parta on syytä pitää siistinä reissussakin. Wahl 3615-1016 (25 €) on edullinen ja pienikokoinen partakone, joka kulkee kätevästi mukana matkalla kuin matkalla. Partakoneen terä on leveydeltään 17 mm ja lyhyin mahdollinen leikkauspituus on 0,4 mm. 14 tunnin latauksella saavutetaan 45 minuuttia johdotonta käyttöaikaa, joten akku riittää useampaankin parranajokertaan. Mukana tulee kaksi erilaista ajoterää, säilytyspussi ja puhdistusharja.

Monet suosivat pidempää partamallia, mutta haluavat silti pitää hiuksensa lyhyinä ja siistittyinä. Lujatekoinen ja hiljainen Moser 1406-0458 (40 €) -hiustenleikkuukone huolehtii, ettei hiuspehko pääse villiintymään. Itse laite kuin sen kromattu timanttipohjainen tarkkuusteräkin on valmistettu Saksassa.Terä on leveydeltään 46 mm ja hiukset on mahdollista leikata 1 millimetrin pituisiksi. Säädettävä ohjauskampa on pituudeltaan 4-18 mm, ja erillinen ohjauskampa puolestaan 4,5 mm. Mukana tulee lisäksi teräöljy, puhdistusharja ja teräsuoja.

Kuntoilun jälkeen

Trimmaamisen, muotoilun ja siistimisen ohella on tärkeää keskittyä kehon hyvinvointiin. Mikä olisikaan virkistävämpää kuin lenkkeily kauniissa syyssäässä – tai sateen sattuessa tehokas salitreeni. Kuntoillessa on tärkeää muistaa asianmukainen lämmittely ja palautuminen.

Medisana Power Roll Pro (120€) lihashuoltorulla tehostaa treeniä ja auttaa lihaksia palautumaan. Värisevä rulla helpottaa lihasjännitystä hyödyntäen kehon omaa painoa. Värinän ansiosta vaikutus ulottuu myös syviin lihaksiin. Rulla on erittäin helppokäyttöinen: valitaan vain haluttu voimakkuus neljästä vaihtoehdosta yhden napin painalluksella. Led-merkkivalo kertoo käytössä olevan tehon. Akku riittää 180 minuutin käyttöön. Rulla on kooltaan 31 x 15 cm, joten sen voi ottaa kätevästi mukaan vaikka kuntosalille. Mukana toimitetaan englanninkielinen opas ja treeni-dvd.

Reippaan juoksulenkin tai pitkän työpäivän päätteeksi itseään voi hemmotella rentouttavalla jalkakylvyllä. Moottorilla toimiva Bosch PMF3000 (100 €) jalkakylpy poreilee, hieroo ja lämmittää väsyneitä jalkoja. Mukana toimitetaan hierontaharja, hierontarulla ja hohkakivi. Kätevän kaatonokan avulla vesien pois kaataminen onnistuu lattioita kastelematta. Kelattava johto helpottaa säilyttämistä.

Monille tärkeä osa treenaamista ja terveellisiä elämäntapoja on tulosten säännöllinen seuraaminen. Bosch PPW3330 (84 €) diagnostinen vaaka kertoo painon lisäksi kehon rasva- ja nesteprosentin 0,1 prosentin tarkkuudella. Vaa’alta luonnistuu myös kehon lihas- ja luumassan mittaus sekä painoindeksin laskeminen.

Vaa’an suuret iot-elektrodit muodostavat suuren mittausalan. Tuloksia on helppo tarkastella suurelta 36 millimetrin korkuiselta näytöltä. Itse vaaka on vain 22 millimetrin paksuinen, ja tyylikäs lasipintainen design sopii jokaiseen kylpyhuoneeseen. 300 x 300 millimetrin kokoisen vaa’an kantavuus on 180 kiloa.