Nikon Df – uusi pimeyden valtias

Marraskuun lopulla kauppoihin saapunut Nikon Df on saavuttanut korkeimmat pisteet, mitä arvostetuissa DxOMark-testeissä on tähän mennessä annettu vähässä valossa eli suurilla ISO-herkkyyksillä kuvaamisesta. Edellinen hämäräkuvauksen kuningas oli Nikon D3s vuodelta 2009!

Nikon DfRanskalainen DxO testaa objektiiveja ja kameroita sekä valmistaa kuvankäsittelyohjelmia. Testien perusteella ylläpidetään alan harrastajien ja ammattilaisten seuraamia tilastoja muun muassa kameroissa käytettävien kennojen tärkeimmistä laatutekijöistä.

Urheilua, konsertteja ja muuta vähässä valossa tapahtuvaa toimintaa kuvattaessa on tärkeää, että kamera selviää tehtävästään kunnialla myös herkkyyttä eli ISO-arvoa nostettaessa. Tässä suhteessa Nikonit ovat olleet tilastojen kärjessä jo vuosia.

DxO:n uudet testitulokset paljastavat myös mielenkiintoinen yksityiskohdan: Nikon Df sekä Nikonin ammattikameroiden huippumalli Nikon D4 sisältävät kumpikin saman 16,2 megapikselin kennon, mutta Df kerää silti DxO:n hämäräkuvaustestissä enemmän pisteitä kuin huippumalli D4.

Ero selittynee sillä, että Nikon D4 on ehtinyt jo liki kahden vuoden malli-ikään, ja kennon sekä kuvankäsittelytekniikan ominaisuuksia on sinä aikana hiottu entisestään.

Nikon Df on retrohenkinen kamera, jonka toimintoja hallitaan mekaanisista kiekoista. Klassista filmikameraa muistuttavaa olemusta korostaa sekin, ettei Df tallenna lainkaan videokuvaa. Ja kun mekaaninen toteutuskin on huippuluokkaa, ei ole ihme, että kamera maksaa noin 3000 € yhdessä 50 mm:n objektiivin kanssa.

Hinta on kuitenkin halvempi kuin Nikon D4 -rungosta pyydettävä 5500 €. Kalliimpi D4 sisältää kuitenkin muun muassa kehittyneemmän 51 pisteen tarkennusjärjestelmän, nopeamman sarjakuvauksen sekä videotallennuksen.

Lisätietoja testissä voi lukea DxO:n englanninkielisiltä kotisivuilta.
Nikon Df ja Nikon D4 esitellään valmistajan suomenkielisillä kotisivuilla.

Nikon Df kädessä