Vaativan kuvaajan taskukamera Canon PowerShot G1 X Mark II

Uusi Mark II poikkeaa edeltäjästään etenkin hallittavuuden osalta. Objektiiviin on lisätty kaksi mukautettavaa säätörengasta, jotka voi ohjelmoida halutuille asetuksille. Toinen renkaista kääntyy portaattomasti ja toinen pykälittäin. Renkaiden ja perinteisten valikoiden lisäksi toimintoja ja jopa tarkennusta voi säätää kolmen tuuman kosketusnäytöltä.

Canon G1 X Mark II avausMuutoksia on tehty myös kuvien tallennukseen. Alunperin Panasonicin digitaalikameroissa nähty tekniikka hyödyntää objektiivin koko piirtoympyrää, ja kamera tallentaa 12,8 megapikselin kuvia 3:2-sivusuhteella ja 13,1 megapikselin kuvia 4:3-sivusuhteella. Kuvakulma pysyy koko ajan samana sivusuhdetta muutettaessa.

Etsintä ei uutuusmallissa ole valmiina, mutta lisävarustevalikoimasta löytää myös elektronisen etsimen perinteisempää kuvausotetta kaipaaville. Valmiit kuvat voi jakaa helposti nfc-tekniikalla terästetyn wlan-ominaisuuden kautta. Langaton yhteys mahdollistaa myös kameran etähallinnan älypuhelimen tai taulutietokoneen avulla.

Vaikka kamera ei kokonsa puolesta kilpaile pienimpien pokkareiden sarjassa, se sisältää kaikki tosiharrastajan tarvitsemat ominaisuudet. Niitä ovat laajat käsinsäädöt niin valotuksen kuin tarkennuksen osalta, kuvien tallennus raw-muotoon, valovoimainen 5x-zoom sekä suuri 1,5 tuuman kenno.

Canon G1 X Mark II
HINTALUOKKA 950 €
KAUPOISSA toukokuussa
KENNO 13,1 megapikseliä, 1,5”, 18,7 x 14,0 mm
OBJEKTIIVI 5x zoom, kuvakulma vastaa 24 – 120 mm:n kino-optiikkaa
VALOVOIMA f/2,0–3,9
LÄHIN TARKENNUSETÄISYYS 5 cm, makro
KUVANVAKAIN optinen, liikuttaa linssiä
TARKENNUS af-s, af-c, käsin, kasvontunnistus, ennakoiva automaattitarkennus
VALOTUSTAVAT P, A, S, M, iA, aiheohjelmat ja  erikoistehosteet
SULJINAJAT 60–1/4000 sekuntia
HERKKYYS ISO 100 – 12800
VALKOTASAPAINO automatiikka, 8 asetusta, säätö
VALOKUVAT jpeg, raw, suurin tarkkuus 4352 x 2904
SARJAKUVAUS 5,2 ruutua sekunnissa täydellä tarkkuudella
VIDEO suurin tarkkuus 1920 x 1080, 30p, stereoääni
KOKETUSNÄYTTÖ 7,5 cm (3,0 tuumaa), 1 040 000 pistettä, kääntyvä
SALAMA ponnahtaa
LIITÄNNÄT hdmi, micro usb
MUISTI sd-, sdhc- ja sdxc-kortit
MUUTA wlan
MITAT 116,3 x 74,0 x 66,2 mm
PAINO 558 g kuvauskunnossa
LISÄTIEDOT valmistajan suomenkielisiltä kotisivuilta

Canon G1 X Mark II taka

Canon G1 X Mark II ylä