Pieni ja edistynyt järjestelmäkamera Sony α6300

Sony α6300 muistuttaa olemukseltaan osaavien harrastajien suosimaa α6000-mallia. Tekniset uudistukset ovat sen sijaan merkittäviä.

01_Sony_a6300_avausSony α6300 sisältää 24,2 megapikselin cmos-kennon, 425 pisteen vaihetarkennusjärjestelmän ja xavc s -koodaukseen perustuvan 4k-videotallennuksen. Kenno on tuttuun tapaan aps-c-kokoa (23,5 x 15,6 mm), ja kohdetta tarkastellaan elektronisesta etsimestä ja pystysuuntaan kääntyvältä näytöltä. Etsimen tarkkuus on 2,36 miljoonaa ja näytön 921600 pistettä.

Kohde näkyvissä koko ajan

Tarkennus on Sony mukaan maailman nopein, ja sen luvataan seuraavan luotettavasti myös liikkuvia kohteita. Kennolle on sijoitettu 425:een vaihe-eroa mittaavaa tarkennuspistettä, jotka kattavat poikkeuksellisen laajan kuva-alan. Tekniikan luvataan toimivan moitteettomasti myös sovitteella kiinnitettyjen Sonyn A-sarjan objektiivien kanssa.

Automaattitarkennus seuraa kohdetta myös 11 ruutua sekunnissa etenevän sarjakuvauksen aikana. Lisäksi kohdetta voi tarkkailla näytöstä tai etsimestä keskeytyksettä myös kuvasarjaa tallennettaessa. Nopeus tosin laskee 8 ruutuun sekunnissa ja ruutu pimenee sekunnin murto-osan ajaksi kuvaa otettaessa, mutta kohteen tarkkailu on silti valmistajan mukaan hyvin samanlaista kuin optisella etsimellä varustetuissa peilikameroissa.

Vakuuttavaa videokuvaa

Videot tallennetaan parhaimmillaan 4k ultra hd -tarkkuudella. Kuva muodostetaan yhdistämällä 20 megapikselin alueelta luettavia pisteitä peräti 6k-tarkkuudellä. Lopuksi kamera interpoloi videon 4k ultra hd -tarkkuudelle ja tallentaa sen xavc s -koodattuna nopeudella 100 Mbps.

Sony α6300 sisältää osaavien videokuvaajien arvostamat s-log gamma -profiilit, jotka laajentavat otosten jälkikäsittelymahdollisuuksia ja dynamiikkaa. Tärkeitä ominaisuuksia ovat lisäksi kuvailmaisimen super 35 -filmiä vastaava koko 4k-kuvauksessa sekä full hd -tarkkuudella toimivat nelin- ja viisinkertaiset hidastukset.

Kamerassa on liitäntä ulkoiselle mikrofonille sekä xlr-tulot sisältävälle Sony-mikrofoniadapterille.

Sony α6300
HINTALUOKKA 1250 € (runko), 1400 € (runko ja 16–50 mm:n zoom)
KAUPOISSA maaliskuussa
KENNO 24,2 megapikseliä, aps-c, 23,5 x 15,6 mm, polttovälikerroin 1,5x
KUVANVAKAIN joissain objektiiveissa
OBJEKTIIVIKIINNITYS Sony E (Nex)
TARKENNUS 425 pistettä, af-s, af-c, kohteen seuranta, kasvojentunnistus
VALOTUSTAVAT P, A, S, M, älykäs automatiikka
SULJINAJAT 60–1/4 000 sekuntia
HERKKYYS ISO 120 – 25 600, laajennettavissa ISO 51 200
VALKOTASAPAINO automatiikka, 10 asetusta, säätö
VALOKUVAT jpeg ja raw, suurin tarkkuus 6 000 x 4 000
SARJAKUVAUS 11 ruutua jatkuvalla tarkennuksella
VIDEO suurin tarkkuus 3840 x 2160 (30p, 25p, 24p), xavc s, avchd, mp4
VIDEON HIDASTUS suurin tarkkuus 1920 x 1080 (120p)
NÄYTTÖ 7,5 cm (3,0 tuumaa), 921 600 pistettä, kääntyy pystysuuntaan
ELEKTRONINEN ETSIN 2 359 296 pistettä, 100 prosenttia, 0,7 x
SALAMA ponnahtaa, salamavalon tahdistus 1/160 s
LIITÄNNÄT usb 2.0, hdmi (micro), mikrofoni
LANGATON SIIRTO wi-fi 802.11b/g/n, nfc
MUISTI sd-, sdhc- ja sdxc-kortit
AKKU 400 kuvaa (cipa)
RUNGON MITAT 120 x 67 x 49 mm
PAINO 404 g kuvauskunnossa
LISÄTIEDOT valmistajan englanninkielisiltä kotisivuilta

02_Sony_a6300_taka

03_Sony_a6300_ylä